Pikkukaupungin tytöstä tuli showtanssija

Tällä kertaa ajattelin avata hieman enemmän minulle erittäin rakasta aihetta ja harrastusta sekä sitä, miten pikkukaupungin tytöstä tuli showtanssija. Showtanssijan ammatti herättää monissa tunteita, eivätkä kaikki ole aina positiivisia. Minulle on kuitenkin aina ollut selvää, että haluan elää tanssille ja esiintymiselle, ja tänä keväänä tuleekin kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun nousin ensimmäistä kertaa lavalle peruukissa ja korsetissa.

Kuva: Lars Johnson Photography

My passion

Ensimmäinen muistikuvani tanssimisesta on ajalta, jolloin olin ehkä noin 6-8-vuotias. Tällöin minulla oli tapana pukea päälle vaaleanpunainen balettimekko, mennä salaa isoveljeni huoneeseen kuuntelemaan stereoita ja leikkiä olevani esiintyjä. Ysäriartistit kuten Pandora & Daze olivat erityisessä suosiossa, ja ensimmäinen koreografia olikin Pandoran legendaariseen Trust me -biisiin. Harrastusmahdollisuudet pienessä kaupungissa tanssin suhteen olivat vielä muutaman vuoden ajalta olemattomat. Kun olin 11, Kannuksessa alkoi kuitenkin ensimmäinen tanssikerho, jossa tehtiin tansseja hittibiiseihin ja olin onneni kukkuloilla - se oli ihan mun juttu! Parin vuoden kuluttua löysin viereistä Himangan kunnasta AeroDance-yhteisön, jossa toimin yläastevuodet tanssijana ja lopulta jopa ohjaajana. Tulipahan siinä samalla kokeiltua myös kilpa-aerobicia. Näihin aikoihin oli ihan normaalia, että "häädin" muun perheen pois kotoa, jotta sain rauhassa tehdä koreografioita ja harjoitella. Vaikka rakastin päästä lavalle, harjoitteleminen muiden edessä jostain syystä ujostutti.

Lukio-iässä tanssiharrastus vei hieman kauemmas, Kokkolaan, jossa pääsin ensimmäisen oikean tanssiryhmän jäseneksi. Treenit olivat aina sunnuntaisin, ja teimme ryhmän kanssa muutamia esiintymisiä. Lukion jälkeen oli aika miettiä, että mitähän sitä sitten. Hain Ouluun tanssinopettajalinjalle, mutta pääsykokeet menivät aivan puihin. Tapoihini kuului katsoa MTV:tä ja show-genren musavideoita, enkä ole ikinä saanut esimerkiksi nykytanssista samanlaisia fiiliksiä. Tiesin aina, että haluan olla nimenomaan showtanssija, sillä nyky-, baletti- ja jazztanssi ovat minusta yksinkertaisesti tylsiä, vaikka tanssitekniikan kannalta niitä olisikin kannattanut harrastaa.

Hurricane esintymässä Kokkolan Venetsialaissa vuonna 2004.

Pieleen menneet tanssilinjan pääsykokeet veivät minut päivän varotusajalla liiketalouden pääsykokeisiin Helsinkiin, vaikka olin alun perin ajatellut, etten mene sinne ollenkaan. Se kuitenkin kannatti, sillä pääsin kouluun ja muutin Helsinkiin syksyllä 2006. Mietin, miten voisin jatkaa tanssiharrastusta, ja kävin StepUp Schoolin tunneilla. Tunneilla oli kiva käydä, mutta jotain puuttui - nimittäin esiintyminen. Koulun kautta ystävystyin tanssijan kanssa, joka oli mukana esiintyvässä Tigers-ryhmässä. Toukokuussa 2007 tein ensimmäisen koekeikan esitanssijana, ja aloin käymään tanssiryhmän treeneissä viikoittain aina Kouvolassa asti.

Ensimmäinen esitanssikeikka Royal Onnelassa 2007.

Backstage-kuva vuodelta 2009.

Vuosiin Tigersin kanssa mahtuu paljon mahtavia kokemuksia ja hyviä muistoja.

Déjà-Vu Dancers & Promoters

Vuonna 2014 halusimme tehdä ystävien kanssa täysin omaa juttuamme, ja sen seurauksena syntyi 

Déjà-Vu. Olemme pyörittäneet omaa ohjelmatoimistoa nyt kolme vuotta muun elämän ohella, ja se on kyllä ehdottomasti yksi siisteimmistä asioista, mitä olen saanut aikaan. Upeinta meidän jutussa on mielestäni se, että kaikki on omaa käsialaamme aina koreografioista ja show'sta tarkkaan mietittyyn visuaaliseen ilmeeseen ja nettisivuihin asti. Ryhmämme koostuu noin parista kymmenestä tanssijasta ja promoottorista, ja ryhmän operatiivista toimintaa pyöritetään kahdeksan hengen ydinporukan voimin. Déjà-Vun matkaa pääset seuraamaan tarkemmin blogissamme ja somessa @dejavufinland.

This is Déjà-Vu. Kuva: Lars Johnson Photography

Déjà-Vun lanseerausbileet Helsingin Casinolla kesäkuussa 2014.

Pitkä matka on tultu siitä, kun aloitin tanssimisen pikkukaupungissa. Olen seurannut ja toteuttanut unelmaani, ja saanut siinä samalla sydänystäviä elämääni. Pääsiäisenä ympyrä sulkeutuu, sillä tulemme esiintymään ryhmäni kanssa ensimmäistä kertaa kotipaikkakunnalleni Kannukseen. Mikä olisikaan hienompi tapa juhlistaa 10-vuotista esiintymistaivalta! Toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa lauantaina 15.4. Bar Kellarissa :)

<3 Marika

Kuinka ottaa omaa aikaa?

Monessa lapsiperheessä tasapainoillaan ajankäytön kanssa. On hoidettava lapset, työt, kodin ylläpito sekä muistettava ja ennakoitava miljoona asiaa. Ruuhkavuosina ei ole ihme, että omat harrastukset ja ylipäätänsä oma aika jää hieman taka-alalle - puhumattakaan siitä kuuluisasta parisuhdeajasta. Huono omatunto kolkuttaa tekemättömistä töistä, kasautuvasta pyykkivuoresta sekä siitä, että tänään mentiin päivällisen kanssa taas hieman aitaa matalammalta. Lista on loputon ja jokainen voi varmasti jossain määrin samaistua näihin ajatuksiin. Tekevätkö täydellisesti viikatut vaatepinot sitten onnelliseksi? Jonkun varmasti tekee, ja se olkoon hänelle suotavaa (olen ehkä jopa salaa hieman kateellinen tälle ihmistyypille).

Itselleni on ollut tärkeää pitää kiinni omasta ajasta myös lapsen syntymän jälkeen. En halua unohtaa sitä, kuka olen ja kuka olen ollut, vaikka äitinä minulla onkin yksi uusi rooli muiden joukossa. Olen arjessa energisempi ja onnellisempi, kun olen käynyt vaikkapa treenaamassa, tyttöjen kanssa ulkona tai treffeillä puolison kanssa.

Ajankäytössä on kyse priorisoinnista. Aikaa löytyy arjessa niille asioille, jotka itse arvottaa korkealle.

5 vinkkiä ajanhallintaan:

1)  Priorisoi oma aika. Sopikaa puolison kanssa, milloin kummallakin on aikaa omille harrastuksille, ystävien näkemiselle tai muille tärkeille asioille. Esimerkiksi meillä harrastuspäivät on jaettu siten, että minulla on maanantai + keskiviikko ja puolisolla tiistai + torstai. Nämä päivät ovat pyhiä ja niistä lipsutaan ainoastaan poikkeustilanteissa. Muut menot sovitaan tarpeen mukaan. Muista kunnioittaa myös puolison omaa aikaa!

2) Priorisoi parisuhdeaika. Sopikaa hyvissä ajoin deittipäivät, jolloin olette ainoastaan toisianne varten. Pitäkää niistä kiinni ja järjestäkää lastenhoito heti, kun mahdollista. Vanhempien yhteinen aika on tärkeää koko perheen hyvinvoinnille ja samalla lapsi luo tärkeitä ihmissuhteita muihin hänen elämässään oleviin turvallisiin aikuisiin.

3) Priorisoi perheaika. Viettäkää aikaa, jolloin tehdään jotain kivaa yhdessä perheenä. Tekemisen ei tarvitse välttämättä olla mitään ihmeellistä tai kallista, esimerkiksi kokkailu koko perheen voimin tai ulkoilu lähimetsään voi olla mukavaa. Tärkeintä on olla läsnä hetkessä ja pitää hauskaa!

4) Keskity siihen mitä teet. Yritä antaa tekemällesi 100 % fokus. Keskity töidentekoon työpaikalla ja yritä unohtaa työasiat kotona. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta mitä paremmin pystyt olemaan läsnä yhdelle asialle kerrallaan, helpottaa se keskittymistä ja stressinhallintaa. Asiat eivät murehtimalla parane, ja kaikkea et kuitenkaan pysty tekemään samaan aikaan.

5) Nauti elämästä. Älä ota kaikkea niin vakavasti, vaan keskity ja panosta asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi.

Ihana hemmotteluviikko

Viime viikolla pääsin nauttimaan hemmottelusta ja omasta ajasta oikein olan takaa. Keskiviikkona menimme naistenpäivän kunniaksi ystävien kanssa elokuviin katsomaan Fifty Shades Darker -leffan sekä tämän jälkeen viinille ja tapaksille. Ei ihan perinteinen keskiviikko, mutta kuinka virkistävää onkaan tehdä välillä jotain erityistä myös ihan tavallisena arkipäivänä. Kotiin saavuttuani oli aviomies muistanut minua vielä ihanasti kukilla <3

Perjantaina hemmottelu vietiinkin jo ihan eri sfääreihin, kun pääsin rentoutumaan Flamingo Spahan. Oli ihanaa rauhoittua spa-osastolla nauttien eri altaista ja saunoista ilman kiirettä. Kokemuksen kruunasi lasillinen kuohuvaa ja Taiga-kynttilähoito. Kuinka ihana irtiotto arjesta!

Flamingo Spassa on tunnelmaa.

Viikko huipentui syntymäpäiväjuhliin, joita vietettiin aikuisten talviriehan merkeissä Lakistossa. Aurinkoinen kevätsää hemmotteli juhlavieraita, ja ohjelmaan kuului mm. hiihtoa, talvigolfia ja perinteistä pulkkamäkeä, saunomista, musiikkia ja illallista unohtamatta. Oli ihana päästä nauttimaan juhlista yhdessä hubbyn kanssa.

One happy woman. Näiden voimalla jaksaa taas!

<3: Marika

Neljä seinää

Muutama viikko takaperin kerroin fiiliksistäni, kun kolmen viikon mittainen yksinhuoltaja-arki oli edessäpäin. Tuo kolme viikkoa on nyt kulunut, ja olemme jälleen yhdesssä koossa koko perhe. Aika kului nopeasti ja kaikki sujui pääpiirteissään todella hyvin. Arjen pyörittäminen yksin sujuu kyllä pakon edessä, ja yhteydenpito on välimatkasta huolimatta helppoa. Äitini kysyi ennen matkaa, olemmehan varautuneet siihen miten toimimme, jos sairastumme. Tämä oli ainoa asia, mihin en ollut varautunut ja kuin kohtalon ivasta, olimme kipeänä enemmän tai vähemmän koko ajan ja neljän seinän sisällä tuli tästä johtuen vietettyä aikaa vähän liiankin paljon.

Team Super Girls! 

Home alone.

Olen aina ollut aktiivinen ihminen. Vaikka välillä rakastan päiviä, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja voi vain olla kotona rumissa vaatteissa ja tukka sykkyrällä, pidemmän päälle toimettomuus on todella lannistavaa. Viime viikolla olimme tyttären kanssa kotona kahdestaan viisi päivää, ystävän ja kummitytön odotettu vierailu peruuntui sairastelun vuoksi. Samasta syystä en viikkojen aikana päässyt juurikaan kuntoilemaan ja olo huononi entisestään. Pyrin aina jaksamaan eteenpäin sisulla ja positiivisella asenteella, mutta loppuajasta tuntui kyllä siltä, että sisälläolo ja seinät, jotka tuntuivat lähestyvän koko ajan enemmän ahdistivat todella paljon. Olen huomannut sen, että liikunnalla on omaan fyysiseen oloon ja pääkoppaan aivan järjetön vaikutus. Liikkumattomuus passivoi ja masentaa, puhumattakaan siitä, että yleensä tällaiseen kauteen liittyy vielä se, että syö huonosti. Kun viimein tuntui siltä, että olen treenikunnossa, eikä lapsenhoidostakaan tarvitse huolehtia, yö ilman unta oli kuin isku vasten kasvoja. Tällaisessa tilanteessa myös tukijoukkojen merkitys korostuu, ja voin kertoa, että olisin voinut antaa melkein mitä vain siitä, että isovanhemmat olisivat edes vähän lähempänä.

Olen monesti miettinyt sitä, miten oma psyyke kestää, jos jostain syystä, esimerkiksi vakavan sairastumisen vuoksi, joutuisi olemaan pitkäaikaisessa liikuntakiellossa tai pahimmassa tapauksessa liikuntakyky menisi kokonaan. Jo muutamalla viikolla tuntui olevan omaan jaksamiseen todella suuria vaikutuksia. Liikkumattomuus heijastuu usein moniin elämän osaa-aluesiin ja lisää huonoa oloa ja tyytymättömyyttä. Toivoisin, että jokainen löytäisikin liikkumisen ilon itselleen sopivan ja mielekkään liikuntamuodon kautta, koska sillä on kiistatta monenlaisia positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Liikunta vie energiaa, mutta vastineeksi antaa sitä roppakaupalla takaisin!

Ihana kevät! Aurinko ja valo tuovat onneksi lisää energiaa.

Daddy came home

Paistaa se aurinko risukasaankin! Tiistaina saimme isin kotiin ja pikku hiljaa myös arki alkaa normalisoitumaan. Aivan terveinä emme valitettavasti vieläkään ole, mutta suunta on oikea. Viikolla pääsin jo takaisin tanssitreenien pariin ja viikonlopun kruunasi kauden ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen) hiihtolenkki. Sain myös hyviä uutisia mahdollisten jatko-opintojen osalta, sillä tiistaina sain kotiin paitsi rakkaan, myös kutsun pääsykokeisiin.

Viikonlopun juhladinner.

Welcome home honey.

Tulevat viikot tuovat siis tullessaan pääsykokeisiin valmistautumista toivon mukaan hieman terveemmissä merkeissä. Myös uuden kodin etsinnät jatkuvat ja kevät tuo mukanaan muitakin uusia tuulia, mutta niistä lisää myöhemmin.

Ihanaa kevätpäivää!

<3 Marika