Änärileski

Taas on niin sanotusti se aika vuodesta, kun puolisoni on lähtenyt muutaman viikon työreissulle Amerikan mantereelle NHL:n ihmeelliseen maailmaan. Minulle se tarkoittaa sitä, että jäämme tyttären kanssa kotiin viettämään laatuaikaa tyttöjen kesken, vaikka selväähän se on, että erossaoloajan toivoisi olevan mahdollisimman lyhyt. Jokavuotisesta Amerikan reissusta voi sanoa jo tulleen tietynlaisen rutiinin perheemme arkeen, sillä yhteiselomme aikana ei ole vielä ollut vuotta, jolloin emme olisi olleet viikkoja erossa.

The Day. 23.7.2016
Kuva: Mikko Sakari Photography

On ollut jännä huomata, miten oma suhtautuminen pitkään erossaoloon on muuttunut suhteen edetessä. Ensimmäisenä vuonna emme varsinaisesti olleet vielä yhdessä ja tapailleetkin vasta muutamia kertoja, mutta matkan aikana suhteemme syveni merkittävästi. Lupasin mennä häntä lentokentälle vastaan ja siitä asti olemme olleet erottamattomat. Toisena vuotena olin raskaana ja kenties oli sanomattakin selvää, että tuntemattoman edessä ja hormonimyllerryksessä ajatus kuudesta viikosta erossa ahdisti suunnattomasti puhumattakaan siitä, jos vauva sattuisi syntymään etuajassa. Stressasin ajatusta jo kuukausia etukäteen, mutta tästä onneksi selvittiin entistä vahvempina. Kolmas vuosi jännitti hieman eri tavalla, sillä silloin päällimmäisenä ajatuksena oli, kuinka selviän vauva-arjesta huonosti nukkuvan lapsen kanssa yksin. Päätin kuitenkin ajoittaa pitämättömät lomat samaan ajankohtaan, jolloin pystyin matkustelemaan lapsen kanssa itsekin saaden samalla hoitoapua ja aika kului nopeammin.

Tänä vuonna olen huomannut olevani tyyni ja rauhallinen, ja tietynlainen sisäinen vahvuus on vahvasti läsnä. Tiedän, että aika menee nopeammin, kun keksii mukavaa tekemistä ja näkee paljon ystäviä, yhteydenpito on helppoa Whatsappin ja Facetimen välityksellä ja arkeen tulee tietynlainen warrior-fiilis, kun hoitaa ja tekee kaiken yksin (tähän väliin pakollinen hatunnosto yksinhuoltajille). Koska olen sosiaalinen erakko, kaipaan myös sitä, että voin olla välillä ihan omissa oloissani. Uskon myös siihen, että pieni erossaolo suhteessa tekee hyvää, sillä mikä onkaan ihanampaa kuin kohdata jälleen ikävän jälkeen. Se on myös hyvä muistutus siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää.

Välillä yksinolo tekee myös hyvää ja muistuttaa siitä, mikä todella on tärkeää.

Ensimmäinen viikko alkaa pian olemaan takanapäin ja se on harmillisesti kulunut hieman flunssan varjostamana. Selviytymismoodi on parasta kytkeä päälle heti aamusta ja suunnitella päivän kulku hyvissä ajoin, jotta kaikki päivän askareet sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti ilman väsymyksestä tai nälästä johtuvia itkupotkuraivareita. Aamuheräämiset ovat olleet itselle tällä hetkellä raskaimpia, sillä yöt ovat olleet pikku-potilaan kanssa hieman normaalia levottomampia, mutta muuten kaikki on sujunut mukavasti. Viikonloppuna pääsin myös tanssikeikalle ystävän tarjotessa hoitoapua ja tulevat viikot tuovat puolestaan mukanaan odotettuja vieraita ja ihania hetkiä ystävien kanssa, joita odotan jo innolla.

Muutamia juttuja olen huomannut tekeväni, nyt kun olen "yksin". Oli nimittäin pakko päästä herkuttelemaan valmismarinoidulla kanalla (yleensä meillä syödään maustamatonta). Lisäksi nyt, kun perheemme suurin lihansyöjä nauttii isommista annoksista muualla, aion panostaa kasvisruokien tekemiseen ja kokeiluun. Jääkaapissa odottaa jo elämäni ensimmäinen Härkis-paketti, josta aion valmistaa bataatti-härkis-lasagnea.

Ihanaa ja rentoa sunnuntai-illan jatkoa, etenkin Atlantin toiselle puolelle <3

-Marika