Pyhä Äiti

Keväällä 2015 minusta tuli äiti. Jokaisen uuden äidin tapaan olin tuntemattoman edessä, ja viimeistään synnytyksen alkaessa huomasin oman pienuuteni maailmankaikkeuden edessä. En silti osannut pelätä ja otin tulevan vastaan luottavaisin mielin, vaikka jotkut ehkä suurimmista peloistani ovatkin liittyneet äitiyteen ja perhe-elämän sujuvuuteen. Hyvin pian tyttäremme syntymän jälkeen huomasin, että lapsellisten maailma on aivan omansa ja lapsen saaminen yhdistää ihmisiä, joilla ei välttämättä ole mitään muuta yhteistä, mutta myös tuo uudenlaisia haasteita eri ihmissuhteiden välillle. Tapoja olla äiti tai isä on yhtä monta kuin on lapsiakin, ja mielipiteiden ristitulessa tuore äiti voi kokea olevansa todella hämmentynyt ja hukassa, ennen kuin oma äiti-identiteetti alkaa muotoutumaan.

Pääsin kertomaan tuoreen äidin ajatuksia Ellelle tyttäremme ollessa noin 3 kuukauden ikäinen.
Kuva: Heli Roosmäe

Äitiys on aiheena väkevä ja herkkä, sillä jokainen varmasti haluaa olla lapselleen se paras äiti. Mikä usein kuitenkin unohtuu on se, että juuri sinä olet paras äiti lapsellesi. Äitimyytti, täydellisyyden tavoittelu ja itsensä vertaileminen muihin luo äideille aivan käsittämättömiä paineita. Paineita, jotka me itse asetamme itsellemme. Minkälainen edes on täydellinen äiti? Äiti, joka tekee kaikki ruuat alusta asti itse (pelkästään luomuna totta kai), täysimettää suositusten mukaisesti, pitää kodin puhtaana ja kiiltävänä, ostaa teknisiltä ominaisuuksiltaan parhaat välikausihaalarit eikä missään nimessä laita lasta hoitoon yhtään liian aikaisin? Siinä samalla unohtaa itsensä, oman identiteettinsä ja parisuhteen harsopyykin ja vaippakasojen alle? Uupumuksessa erehtyy lukemaan Internetin keskustelupalstoja, ja tuntee itsenä entistä huonommaksi äidiksi.

Täydellistä äitiä ei ole eikä tule, sillä eihän elämä itsessäänkään ole täydellistä - ja juuri se tekee siitä mielenkiintoista. Myös lapsen on hyvä nähdä, että äitikin on vain ihminen - erehtyväinen ja epätäydellinen. Rakkaus on se, mikä kantaa.

Tyttäremme on nyt 1 vuoden ja 10 kuukauden iässä ja koen, että oma identiteetti äitinä ja kasvattajana on alkanut löytymään ja uskon tekemiseeni kaikesta epätäydellisyydestä huolimatta. Siitä ei kuitenkaan ole pitkä aika, kun vastasyntynyt vierellä kuuntelin muiden mielipiteitä ja kokemuksia ja mietin, mikä on itselle riittävä taso äitiyden eri osa-alueissa. Aihe nousi jälleen pintaan, kun ystäväni linkkasi koskettavan Tara Langen "Vauvan kirje äidille" -blogipostauksen yhteiseen keskusteluumme. Kirjoituksen luettuaan moni upea äiti tunnusti itkeneensä, minä muiden joukossa. Jo ensi parkaisusta lähtien lapsia aletaan muovata yhteiskuntaan ja kulttuuriin sopivaan muottiin, aikatauluihin ja rutiineihin, vaikka kaikki paitsi äidin sydämenlyönnit ja kehon lämpö ovat hänelle uutta. Olemmeko me niin vieraantuneita luonnosta, että emme edes hetkeksi ehdi pysähtyä kuuntelemaan vastasyntynyttä ja heittäytyä siihen ajattomuuteen, jonka pieni ihmisen alku tuo mukanaan? Toivoisin meille äideille enemmän rohkeutta luottaa omiin vaistoihin ja kuunnella omaa vauvaa välittämättä ulkoisista paineista. Myös aikaa, rauhaa ja malttia tutustua vauvaan ja itseensä maailman mullistavimman muutoksen jälkeen. Äiti ei ole Pyhä. Äiti on ihminen, jonka tärkein tehtävä on opettaa lapselle ihmisyyttä.

Kuva: Lars Johnson Photography

"Tiedän, että olet väsynyt, äiti. Syytät minua, kun en nuku. Mutta osaan tehdä vain sen, minkä osaan. Olen luonnollinen vielä, vaikka yrität minua muovata toisenlaiseksi. Sinua väsyttävät eniten huoli, pelko ja epävarmuus, ne ajatukset päässäsi, en minä. Jos olisit huoleton ja luottaisit meihin, väsymys poistuisi. Väsymykselläkin on tarkoitus, ja jos vain järkyttävällä väsymyksellä saan sinut antautumaan, luopumaan kaikista erilaisista rutiineista ja säännöistä, joilla minua ja käytöstäni, syömisiäni ja nukkumisiani yrität muuttaa, niin hyvä niin. Aion avata sydämesi minulle keinoilla millä hyvällä." -Vauvan kirje äidille

<3 Marika